Kuka minä olen

Hei! Ihanaa että löysit sivuilleni! Olen mentaalivalmentaja, 4 lapsen äiti ja intohimoinen jakamaan työssäni kaikkea sitä mitä olen oppinut matkalla itseni kanssa sekä opintojen parissa. Tähän hetkeen mennessä olen opiskellut soveltavaa psykologiaa Lapin yliopistossa melkein kolme vuotta, työskennellyt päiväkodeissa ja itselleni tärkeimpänä meriittinä; ollut kotiäiti lapsilleni useiden vuosien ajan.

Maailma näyttäytyy minulle paikkana, jossa erilaiset vaiheet ja mielen asiat vaihtelevat ja muuttavat muotoaan. Joskus on tärkeä osata hakea tukea haastavaan asiaan, kokematta siitä huonommuutta tai epäröimättä omaa arvoaan. Ei mikään ole lohdullisempaa, kuin se että joku ojentaa käden silloin, kun omat voimat tai suunta on hukassa. Olen itse saanut useassa kohtaa kokea tämän ja edelleen tunnen kiitollisuutta tuollaisista hetkistä.

Oma matkani ensin rentoutusvalmentajaksi ja siitä mentaalivalmentajaksi (Intravia Oy:n kautta) alkoi, kun kärsin jännittyneisyydestä. Halusin lähteä hakemaan siihen apua ohjatusta rentoutumisesta ja sen opiskelusta käytännössä ja teoriassa. Tein päivittäin harjoituksia ja aloin hyötyä niistä suuresti: jännittyneisyys on helpottunut paljon ja samalla sain yhteyttä paremmin sisimpääni ja siihen, mikä jännittyneisyyttä aiheutti. Lempeästi, harjoitus kerrallaan, jännittäviin asioihin ja menneisyydessä tapahtuneisiin tilanteisiin vietiin helpottavia voimavaroja. Aloin eheytyä ja tulla tietoisemmaksi siitä kuka olen. Tämä matka itseeni jatkuu edelleen ja toivon, että saan olla jatkossa tukemassa sinuakin kohti eheämpää itseä ja elämää:)

Karoliina Pitkänen

Yhteystiedot

Karoliina Pitkänen

Puh: 050 511 8748

info@rentoutuen.fi

Rentouttava Laine

Kajaaninkatu 34

90100 Oulu

Aukioloajat

Arkisin klo 9-18.

Sovittaessa lauantaina.

© Rentoutuen ・ Y-tunnus: 3354848-6・Verkkosivut: Sates